Top 5 asiat jotka satuttavat eniten



 

Eli, kuten otsikko kertoo, tässä postauksessa listaan mielestäni henkisesti rankimmat asiat

 

 

 

1. Haukkuminen

2. Hyväksynnän puute

3. menetetty rakkaus

4. Perheessä fyysinen väkivalta

5. Vääristynyt minä kuva

 

Perustelut:

1. Riippuu pitkälle siitä kuka haukkuu, millä tavalla ja kuinka usein. Jos joku koulukaveri sanooo kerra vuodessa, että ole ruma, siitä saattaa tulla kovia paineita. JOs sitä taas hoetaan joka viikko, kovinkin itsetunto murtuu. Se alkaa vaikuttaa ja aiheuttaa syviä, vaikeita haavoja jo lyhyessä ajassa. Itse jo monen vuoden ajan olen kuunnellut omalta äidiltäni kommenttia ulkonäöstäni, luonteestani ja niin edelleen. Nyt huomaan, että nämä asiat vaikuttavat nykyluonteeseeni. Aiat joita äiti on syöttänyt minulle jo usean vuoden ajan puskevat lävitse omasta persoonastani ja se aiheuttaa minussa ristiriidn. On outoa kun kaverit, sukulaiset, vanhemmat taikka edes itse ei tiedä kuka on! Ihan tosissani nyt sanon, että minä en enäää edes muista millainen oikeasti olen, koska niin monet haavat ja ristiriidat varjostavat todellista luonnettani.

2. Ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento. Kyllä, minä väitän että jokainen tarvitsee ystäviä, ilman niitä jokainen kuihtuu hitaasti kasaan. Ja kun kokee että kukaan ei hyväksy, se vasta korventaakin sisuskaluja. Alkaa väkisinkin epäillä omaa itseään. Niin henkisiä asenteitaan, kuin myös omaa ulkonäköään. Yksinolo herättää sekalaisia tunteita ja pitkän ajan kuluessa voi vääristää rajusti omaa minäkuvaansa. Tloki on ihmisi jota nauttivat ajoittaisesta yksinolosta ja tarvitsevat sen oman rauhansa aina silloin tällöin (kuten minä), mutta eivät hekään kaikkea jaksa yksin.

3. Menetetty rakkaus... Se sattuu rajusti, varsinkin jos kärsii vielä kahdesta edellämainitusta kohdasta. Rakkaus merkitsee ihmiselle niin hyviä asioita kuin vastuuta. Turvaa, luotettavuuttta, lähesyyttä. Entpä jos nämä asiat menettää? Se sattuu, koska useat ihmiset kertovat rakkailleen asioita joita ei yleensä jokaiselle jaa. Se raastaa ja oksettaa, itselle ensimäisen kerran erotessani poikaystävästäni, tunin olevani myös uono ja likainen ihminen. Sitä ei ainoastaan murehdi omia tuskiaan, vaan myös sitä kuinka toiseen sattuu. Kärsiikö toinen yhtä paljon, miten hän voi? Monia tunteita jotka saattavat olla isossa ristiriidassa vihan ja kivun sekä suunnttoman surun kanssa. Tämän vuoksi, listasin menetetyn rakkauden satuttaviin asioihin.

4. Fyysisestä väkivallasta itseäni kohtaan minulla ei ole kokemusta, mutta tunnen ihmisiä joilla se on arkipäivää. Se satuttaa, saaa ihmisen varuilleen ja hyvin haavoittuvasti. Mitä olen erästä ystävätärtäni seurannut, hän kehitti itselleen kuin jonkinlaisen suojakuoren, kalvon, jonka kietoi ylleen aina tullessaan kouluun. Kalvo peitti haavat ja antoi kuvan aurinkoisesta, sekä hymyilevästä nuoresta naisesta. Kotiin päästessään hän veti kalvon pois ja asetti tilalle panssarin. koko tytön energia muuttui tuon nähdessä perheensä. Sen saattoi aistia ilmassa... Perheväkivalta tekee ihmisestä suojautuvan, helposti sulekutuvan ja ahdistuneen. Ainakin ne ihmiset joita minä olen tavannut. Toki jokainen ihminen reagoi asioihin oman laisella taavallaan.

5. Näiden kaiken tuloksena, tai ehkä jopa vain osan tuloksena, voi syntyä äärimäisen vääristynyt minäkuva. Alkaa tuntea itseään alempiarvoiseksi, eikä välttämättä hahmota omia oikeuksiaan. Saattaa epäillä vahvasti omia kykyjään ja jopa alistua helposti muiden tahtoon. Ihminen on tällöin haavoittuva ja herkkäå ulkomaailmn rasituksille. Tällainen minäkuvan vääristyminen on yleistä muumuasa mielyttämisenhaluisilla ihmisillä. Pettymyksen tuottaminen jollekulle saattaa olla kova pala, varsinkin jos sitä oikein korostetaan henkilölle itselleen. Vääristyneen minäökuvan omistava ihminen voi itse taas kokea suurta istiriidan tunnetta sisällään, yrittäessään etsiä itseään. Kun tälläainen ihminen yrittää hahmottaa omaa itseään ja poersoonaansa, siihen vaikuttavat pinatpuolisesti myös toisten syöttämä paska. Vääristyneen minäkuvan omistava ihminen joutuukin painiskeleemaan oman itsensä kanssa enemän kuin tavallisesti, varsinkin murros-iässä jolloin toinen oikein erikseen yrittää hahmottaa omaa itseään ja tulevaisuuttaan.

 

tähän loppuun haluan vielä sanoa että äsken luetelut asiat eivät olleet issään pahemmuus järjestyksessä, vaan pikemminkin luettelin vain itseni mielestä pahimpia henkisiä vahingon aiheuttajia :)

 

Minun historiani

 

EI OLE OMATEKEMÄ!

 

Niiin, jotta pääsisitte vähän kärryilltytön näkökulmasta tätä maailmaa katsellaan, päätin kirjoittaa tällaisen  lyhyen postauksen omasta menneisyydestäni. 

 

Syntymäni oli hyvin vaikea, itseasiassa äitini ei olisi pitänyt saada lapsia ja äitini sai tietää vasta kolmekuukautta ennen syntymääni että on odottamssa vauvaa (eikä vatsassa olekaan kasvainta.)

Isäni ja äitini olivat riitaisia, iinkauan kuin jaksan muistaa kotonamme oli ainaista huutoa ja tappelua. Isä oli vedet silmissä ja karjui, äiti itki ja kirkui.

Myöhemmin, minun ollessani neljä vuotias isä jäi kiinni pettämisestä ja vanhempamme hakivat asumuseron. Minun äitini oli hyvin lujilla jäädessään yksinhuoltajaksi pienen lapsen kanssa. Kuusivuotiaana muutin äitini kanssa toisaale lapsuuden kodistnai ja vanhempieni avioero tuli voimaan. äitini masentrui rajusti.

koska pienestä skidistä asti olen kodissani kuunnellut ainaista huutoa, tiedän miten pahoja jhaavoja sanat voivat aiheuttaa. Siksi en uskaltanut/ osannut sanoa yhtään mitään kernellekään vastaan. Nopeasti toiset huomasivat, että minua oli helppo käyttää hyväksi, koska olin niin kiltti.

Minusta tuli koulukiusatt ja minua hakattiin välitunneilla. En kertonut äidilleni, koska hän oli jo tarpeeksi ahdistunut kaikesta.
Siispä, meni monta vuotta niin, että minä kärvistelin koulukiusauksessa sekä ihmettelin miksi äiti itkee yöllä ja kulkee talosa edestakaisin veitsi kädessä.
Minun ollessani kymmenen vuotias, äitini koki jonkinlaisen valaistumisen siitä miten kamala olen. Siitä asti olen päivittäin kuullut (huom, päivittäin) miten surkea ja paha ihminen olen. kiittämätln, ruma, inhottava.
Voitte uskoa, että kun oma äiti sanoo suoraan näin: "Jos saisin valita, mä en asuis sun kanssa. Siis kuinka helvetin tyhmä sä voit olla." ajan kanssa, hyvin hitaasti... Tuo ajatus juurtuu aivoihisi.
Vuonna 2012 tutustuin itseäni reilusti vanhempaan poikaan. henkisen tilanteeni vuoksi lankesin ansaan heti. pari kaunista sanaa ja olin täysin rakastunut. MInä olin lähes tulkoon kolmetoista, hän lähestulkoon seitsämäntoista.
Hän ei käyttnyt minua hyväkseen ja keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Voitte uskoa, että kun tyttö joka ei ole moneen  vuoteen saanut enää kokea äidin tai ylipäänsä kenenkään täyttä hyväksyntää ja rakkautta,s ekä kuulee vain ja ainoastaan siitä miten huono on, tuntuu mielettömältä kun joku kehuu. Sanooo rakastavansa ja välittävänsä.... Äitini sai meidät kiinni.
Suhde loppui kuin seinään. En sannut sanoa hyvästejä, pyytää anteeksi taikka mitään. äitini uhkaili minua ja poikaa poliiseilla, koska laki. Lain mukaan yli 16 vuotias ja alle 16 vuotias ei saa seurustella, millään muotoa.
Siispä, suhde katkesi. Äiti tiedotti suhteestani koko suvulle ja se oli suuri nöyryytys minulle... Vajosin alas, viiltelin ja itsemurha yritykset löivät kahdeksannen kerran päälle. Kahdseksan itsemurha yritystä joista yksikään ei onnistunut. Ja ei, en itkenyt oman tuskani vuokosi, vaan sen pojan vuoksi. Tiesin miltä hänestä tuntui ja se oplo kalamaa, en ikinä haluaisi kenellekään sellaista tunnetta. Se tukahduttaa sisältä kaiken, kiristää ja kuristaa... Sen kanssa on mahdoton elää. Ajatuksaeeni turtuivat ja oloni oli suoraan sanottuna likainen.
Seitsämän kuukautta oli ythtä rääkkiä, itkemistä, unettomuutta... Vajosin alas, itrsetuntoni romahti ja on ihme etten sortunut päihteisiin.
sitten, sain taas hänen numeronsa ja lähetin tekstiviwestin jossa pyysin pojalta anteeksi ja sovimme puhuvamme myöhemmin. Ja niin me teimme, päädyimme taas yhteen. Kolme kuukautta poystyin tasapainoilemaan, kunnes en enää kestäönyt. Tieto siitä, että minnun piniekin mokani voisi johtaa siihen että hän on behdonalaisessa raastoi minua. lisäksi ymmärsin, että olen hänen kanssaan vain siksi että hön ona ianoa joka saa minut tuntemaan olevani tärkeä. olen hänen vain koska halusin jonkun joka hyväksyi ja helpotti minun oloani. Ne ovat liian heppoiset perusteet tuollaiselle suhteelle.


Jätin hänet.... Se sattuu aina kun äitni haukkuu minua, ina kun muistan miten huono ihminen olen, se sattuu. Enemmän kuin mikään...
Noniin, tässä pikainen katsaus minun historiaani ja tosiaan, saatte tietää minusta yksi juttu kerrallaan aina vähän enemän ja enemmän. Kunhan tässä päästään nyt etenemään :)

Idea

MIkä blogi tämä on?

 

kuva ei ole minun tekemäni!

I Cry, on 14 vuotiaan tytön kirjoittama bogi elämisestä ja sen haasteista. Kasvukivuista, suhdesopista ja itsensä etsimisestä, mutta minulla oli myös jokin ihan aito idea.

Olen kyllästynyt kuuntelemaan kuinka kaverini itkevät, tai vaikka hyvät tuttuni, että "OMG! mä en siis päässy sen ja sen tyypin keikalle mä vihaan niitä!" tai vaikkapa " OMG toi äämmä vois kuolla."

Minulla itselläni on jonkinverran kokemusta niin sanotusta "paskasta elämästä". Minusta tulette kuulemaan bielä enemänkin, kuhan tämä idea osuus on hoidettu pois alta.

Niin, takaisin aiheeseen.m päätin avautua teille siitä mitä olen kuullut ja nähnyt tämän joidenkin ih misten mittapuulla lyhyen elämäni aikana. Ja ennenkuin sanotte, että en tiedä mitään paskasta elämästä, pyydän, että mietitte juurikin tätä ikääni. Ehkä 30 vuotiaalle nämä ovat arkipäivän ongelmia, minulle ne kuitenkin ovat oikeaa elämää, elämää.

En kirjoita tätä blogia saadakseni huomiota, en tosiaan. Kirjoitan siksi, jotta saisin ihmiset heräämään siihen karuun todellisuuteen, että elämässä on isompiakin ongelmia kuin rikkinmäinen puhelin...

 

Ja voi olla, että minun ongelmani vaikuttavat sinusta aivan mitätttömiltä, mutta... Jokainen on erilainen ja jokainen kokee asiat erilailla. Toivottavasti opit jotain tai että tämä herättää edes jptain ajatuksia sinussa.